Uutiskirje Optima Kiinteistöpalvelut

Kehitämme palvelua jatkuvasti asiakastarpeen pohjalta. Asiakaskuntamme on kasvanut reilussa vuodessa 120 kohteesta 170 kohteeseen. 

“Haluamme tuoda kiinteistöhuoltoon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Meillä tämä näkyy esimerkiksi niin, että jokaisesta sopimustyöstä ja tilatusta työstä jää merkintä sähköiseen huoltokirjaan ja asiakas pystyy myös antamaan välittömän palautteensa, kuinka tyytyväinen hän oli työn suorittamiseen. Asiakastyytyväisyys on ainut tapa kasvaa“, kertoo toimitusjohtaja Tuomo Haukkala.

Optima Kiinteistöpalvelut haluaa palvella asiakkaitaan entistä paremmin ja siksi avaamme toimipisteen myös Espooseen tämän vuoden aikana. Voimme reagoida nykyistä nopeammin asiakastarpeisiin Espoon ja Länsi-Helsingin alueella.

Kiinteistöpalveluiden toiminta perustuu sähköisen työnohjausjärjestelmän käyttöön. House Optima® -järjestelmä tukee koko huoltotoimintaamme töiden vastaanotosta työnohjaukseen ja laskutukseen. House Optima® mahdollistaa paremman asiakaspalvelun ja huoltotöiden tehokkaan suorittamisen.

Talotekniset palvelut 

  • Haluamme helpottaa taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän elämää tarjoamalla saman katon alta mahdollisimman laajat palvelut 
  • LVI, sähkötyöt, talotekniset työt
  • Asiantuntijapalvelut kiinteistön päätöksenteon tueksi - kokeneet asiantuntijamme ovat käytössänne taloteknisissä asioissa
  • Meidät erottaa asiakaskohtaisesti räätälöitävissä olevasta palvelusta
  • Asiakastarpeen pohjalta toteutimme esimerkiksi hybridiauton latauspisteen taloyhtiöön Vantaalle

Päivystys 24/7. Asiakaspalvelu helposti puhelimitse, sähköpostilla, chatilla. Ja ovet ovat avoinna toimistollamme joka arkipäivä klo 8-16. 

Katso yhteystiedot


Teitä palvelee aiempaa useampi optimalainen

Optima haluaa palvella yhä useampaa asiakasta yhä suuremmalla alueella. Optiman konserniliikevaihto kasvoi  60 % vuonna 2016. Henkilöstö on kasvanut tammikuusta 2016 kahdellatoista työntekijällä.

Etsimme parhaita tekijöitä

 Meillä pääset osaksi nuorekasta porukkaa. Arvostamme ammattitaitoa, tärkeintä kuitenkin on hieno asenne ja tahto kehittyä.

Onko tässä paikka Sinulle tai tuttavallesi? 

Tällä hetkellä meillä on avoimia työtehtäviä monipuolisissa rooleissa kiinteistöhuollossa, asiakassuhdetehtävissä ja web-kehityksessä. Katso, kiinnostutko avoimista paikoista ja kerrothan myös tutuillesi, jotka voivat löytää paikkansa Optimalla!

Sähköasentaja ▪ Kiinteistönhoitaja ▪ Palvelupäällikkö ▪ Web Developer ▪ Koodaava UI Designer ▪ Katso kaikki avoimet työtehtävät