Yhteistyöprojekti lämmityksen automatiikan uudistamisesta – Case Hausmatic Oy

Optima Talotekniikan ja Hausmatic Oy:n yhteistyö alkoi syksyllä 2018. Optima Talotekniikalta oltiin yhteydessä rakennusautomaatiojärjestelmien urakointiin ja huoltoon erikoistuneeseen Hausmaticiin ja mahdollisista yhteistyökuvioista keskusteltiin.

Lokakuussa Hausmatic sai suuren tarjouspyynnön. Kyseessä oli hanke, jossa 300 kerrostalon lämmityksen automatiikka uusittaisiin. Projektissa kerrostalokohteisiin vaihdettaisiin säädin ja samassa yhteydessä liitettäisiin kiinteistö uuteen langattomaan lämpötilanmittausjärjestelmään ja sitä kautta verkkoon.

”Pidin pienenä riskinä sitä, pystymmekö hoitamaan projektia itse. Meillä on yrityksessä kaksi asentajaa ja kaksi projektinhoitajaa ja ymmärsin nopeasti, että jos käytettävissä olisi ollut vain omat resurssit,  hanke olisi jäänyt tekemättä”, vuosikymmeniä alalla toimineen Hausmatic Oy:n toimitusjohtaja Harri Havurinne kertoo.

Aikataulu projektissa oli tiukka. Työn tuli olla tehtynä lämmityskauden alussa: tarjouspyynnöstä projektin tavoiteaikataulun mukaiseen valmistumiseen oli hieman yli kaksi kuukautta. Tavallisesti tämän kokoluokan projekteissa suunnitteluun ja työn tekemiseen varataan enemmän aikaa.

”Mietin, kenet saisin tekemään työn sellaisella aikataululla. Oli täysin sattumaa, että olimme vasta tavanneet. Päätin pyytää teiltä tarjouksen aliurakoitsijana.” Harri kertoo projektin alkumetreistä.

Sopimus syntyi ja työt laitettiin nopeasti käyntiin. Säätimet myytiin Hausmaticin ohjelmoimana ja pääkaupunkiseudulla asennuksista vastasi Optima Talotekniikka. Harri toimitti Optimalle kohdelistan ja ohjeisti mitä pitää tehdä, laitteet saatiin suoraan Hausmaticin varastolta. Alkuperäinen 30 kohteen tarjouspyyntö tuplaantui matkan varrella ja lopulta Optima teki 50-60 kohteen asennus- ja mahdolliset ohjelmointityöt.

Joissain kohteissa oli enemmän ja toisissa vähemmän työtä. Osassa kohteista piti jälkeenpäin päivittää hieman softaa.

”Optima oli meille loistava kumppani myös siinä mielessä, ettei meidän tarvinnut etsiä erikseen tahoa, joka tekisi Ouman-taloautomaatiojärjestelmän ohjelmointityön. Muutamissa muutoksissa mitä projektin aikana tuli, yhteistyö ja toiminta oli joustavaa.” Harri toteaa.

Optimalta löytyy laajaa ja monipuolista osaamista sekä asennuksesta että ohjelmoinnista, mikä helpotti tilaajan työtä.

”Suurin hyöty yhteistyöstä oli ehdottomasti se, että koko hanke oli minun puolesta niin helppo. Ei tarvinnut yöuniaan menettää, kun tiesi että työt tulee tehtyä. Projekti oli Optimalta ihan huikean hyvä suoritus kun ottaa huomioon sen, miten tiukka aikataulu oli. Optima pääsi nopeasti hommaan kiinni ja huomasin, että taustalla on kokemusta vastaavista töistä.”

Kaiken kaikkiaan projekti onnistui todella hyvin ja molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä yhteistyöhön. Rakennusautomaatioalan asiantuntijana ja pitkän linjan ammattilaisena Hausmatic oli yhteistyökumppanina Optimalle hyvä: asennustyön tekeminen oli mielekästä ja sujuvaa, kun projektin johtaminen oli johdonmukaista ja selkeää. Onnistuneen yhteistyön myötä saavutettiin toivottuja tuloksia.

”Yhdestäkään Optiman tekemästä kohteesta ei tullut negatiivista palautetta. Toimintaan pystyi luottamaan ja myös jatkossa pystyy, kun näki että homma toimii. Meille on tärkeintä, että tilaaja on tyytyväinen ja työt tulee tehtyä hyvin. Tässä projektissa tilaaja oli tyytyväinen myös meidän päähän. Jos meille päin ei asiakkaan suunnalta ole kuulunut mitään niin silloinhan se on käytännössä kympin suoritus.” Harri hymyilee.


Hausmatic Oy on rakennusautomaatiojärjestelmiin, niiden urakointiin sekä huoltoon erikoistunut yritys, joka toteuttaa rakennusautomaatiourakat avaimet käteen -periaatteella. Yritys toimii Keravan toimipisteestään käsin koko Uudenmaan alueella. Lue lisää www.hausmatic.fi

Optima Talotekniikka tarjoaa laajat sähkö-, LVI- ja kiinteistöautomaatioratkaisuiden asennus- ja huoltopalvelut. Palveluihin kuuluvat mm. Ouman- ja Fidelix-taloautomaatiojärjestelmien asennus-, huolto-, vikakorjaus- ja muutostyöt. Lue lisää.